keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Evoluutio suosii tehostumista


Tiede-lehti kertoo naisten aivojen koon pienentyneen 15 % viimeisen 10 000 vuoden aikana. Naisten aivojen tilavuus on vähentynyt keskimäärin 1502 ml:sta 1241 ml:aan. Tämä ei kuitenkaan ole yllättävää, sillä evoluutio suosii tehostumista.


Kehitysopillisen tarinan mukaan ihminen on kehittynyt vähitellen apinamaisista esi-isistä. Tähän kehitykseen on kuulunut mm. aivojen koon kasvu, jonka todisteina ovat mm.erilaiset fossiililöydöt. Merkittävänä tekijänä aivojen koon kasvussa uskotaan olevan ihmisen esi-isien siirtyminen lihansyöntiin.

Evoluutio siis selittää aivojen koon kasvun ja aivojen koon kasvu on todiste siitä, että ihmisen alkuperää selittävä kehitysopillinen tarina on totta.

Evoluutioteorian tieteellisen selitysvoiman suuruutta osoittaa se, että se selittää myös naisten aivojen koon pienenemisen. John Hawks Wisconsinin yliopistosta kertoo, että "aivojen ylläpito tulee elimistölle kalliiksi, ja siksi evoluutio suosii tehostumista. Modernit aivot saattavat tehdä yhtä paljon entistä pienemmässä tilassa."

Karvakuonoa vähän säälittää tulevaisuuden antropologien työsarka, kun he yrittävät koota ihmisen sukupuuta. Kuuluuko tämä pienempi aivokoppa tähän samaan lajiin vai onko se eri lajia? Onko evoluutio edennyt kohti suurempia aivoja vai kohti pienempiä aivoja? Onko kehitysoppi tiedettä vai uskomusfilosofiaa? (No nyt vähän huijasin. Eihän kehitysoppiin uskovien antropologien sitä viimeistä tarvitse miettiä!)



Lähde: Aivot kutistuvat, Tiede 12/2014 s. 34



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti