keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Evoluutiopuu solmussa


Kaksi hiljattain julkaistua fylogeneettistä tutkimusta päätyivät ristiriitaisiin lopputuloksiin etanan lähimmästä sukulaisesta. Tutkimuksesta riippuen etanan lähin sukulainen on joko simpukka tai sitten se on eräs nilviäislaji.


Kehitysopin mukaan eliölajit ovat kehittyneet toisista aikaisemmin eläneistä eliölajeista eli eliöiden uskotaan polveutuvan toisista lajeista. Eliöiden polveutumista eli fylogeniaa kuvataan fylogeneettisellä evoluutiopuulla. Evoluutiopuun rakentamisessa käytetään hyväksi eliöiden samankaltaisuuksia. Logiikka on hyvin yksinkertainen: samankaltaiset eliöt ovat sukulaisia keskenään eli ne jakavat yhteisen polveutumishistorian.

Tässä evoluutiopuun rakentelussa on kuitenkin eräs vakava ongelma. Se perustuu oletuksiin, että naturalismi on totta ja että kehitysoppi ja eliöiden polveutuminen on totta. Valitettavasti empiirisin havainnoin ei näitä oletuksia voida todistaa oikeaksi. Niihin täytyy siis vain uskoa.

Jostain syystä evoluutiopuun rakentaminen ei ole oikein sujunut, vaan se takkuaa ja havaintoaineiston säilytyksessäkin on vähintäänkin hutiloitu. Erityisesti ongelmia on lisännyt genomisekvenssien suuri määrä.

Se, että tutkijat eivät pääse yksimielisyyteen siitä, kuka on etanan lähin sukulainen, ei siis ole kovin suuri yllätys.

Vanderbilt yliopiston tutkijoiden mukaan genomisekvenssit eivät ole luotettavaa vertailuaineistoa silloin, kun eliöiden lajiutuminen ja uusien lajien syntyminen on tapahtunut nopeasti. Tässä yhteydessä mainitaan Kambrin räjähdys, jolloin hyvin nopeasti ilmaantui suuri määrä erilaisia eliöitä. Tutkijat havaitsivat myös, että mitä kauemmaksi ajassa taaksepäin mennään, sitä epäluotettavammaksi genomiaineisto muuttuu.

Tutkija Antonis Rokas totesi myös, että "radioaktiiviset iänmääritysmenetelmät ovat luotettavia vain tietyllä aikavälillä. Me uskomme, että genomiaineistoa koskee samanlainen rajoitus."

Se on kyllä harmillista, että luonto ei asetu ihmisen luomaan kehitysopilliseen muottiin, vaan toimii niin omapäisesti. Esimerkiksi evoluutiopuiden rakentaminen olisi paljon helpompaa, mikäli lajit eivät ilmaantuisi yllättäen ja yht'äkkiä ja mikäli DNA olisi aina yhtä luotettavaa vertailuaineistoa.

Mutta kannattaisiko tutkijoiden uhrata joskus ajatus myös lähtökohtaoletusten luotettavuudelle?


Lähde:

http://phys.org/news/2013-05-untangling-tree-life.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti