keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Miten Remoran imukuppi kehittyi?


Biologit ovat verranneet Remoran imukupin kehitystä kalan toukkavaiheessa toisen lajin selkäevän kehitykseen. Toukkavaiheen kehityserojen uskotaan paljastavan, onko eri lajien erilaisilla rakenteilla yhteinen evolutiivinen alkuperä. Tutkimusraportti on julkaistu Journal of Morphology-tiedelehdessä.

Remoran ja Moronen toukkavaiheen kehitys etenee hyvin samankaltaisena tiettyyn vaiheeseen asti. Sitten Remoran selkäevä laajenee ja siirtyy kohti päätä. Kun Remora on 30 mm pituinen, sillä on täysin kehittynyt 2 mm pituinen imukuppi.

Sci-news.com uutisartikkelin mukaan kalan imukuppi muodostuu pienten muutosten seurauksena selkäevän laajentuessa. "Se ei ole evoluution tuottama täysin uusi rakenne."

On selvää, että kun me seuraamme minkä tahansa eliön varhaisvaiheen kehitystä, niin me havaitsemme vain "pieniä muutoksia". Me emme havaitse jonkin täysin uuden rakenteen syntymistä ikäänkuin tyhjästä. Vain yksi ainoa solu riittää lähtötilanteessa, emmekä me voi sen perusteella päätellä lopputulosta.

Tutkijoiden mukaan Remoran imukuppi on homologinen joidenkin piikkieväisten kalojen selkäevän kanssa. Yleensä homologiat päätellään samankaltaisista aikuisiän rakenteista. Tässä tapauksessa aikuisiän rakenteet ovat hyvin erilaisia (imukuppi ja piikikäs selkäevä), joten niiden perusteella on melko vaikeaa päätellä homologiaa. Mutta silloin voidaan turvautua eliöiden varhaisvaiheiden vertailuun. Ja mikäli sieltä löytyy samankaltaisuuksia, niin ne ovat tietenkin homologisia, eli yhteisestä polveutumisesta johtuvia. Tämä sillä varauksella, että samankaltaisuuksien perusteella voidaan rakentaa evolutiivista sukulaisuutta kuvaava fylogeneettinen evoluutiopuu. Mikäli näin ei ole, niin silloin samankaltaisuudet todistavat vain sen, että ne voivat kehittyä täysin itsenäisesti. Evoluutioteoria kykenee siis selittämään kaikki havainnot. Aika harva tieteellinen teoria kykenee siihen!

Mutta mitä tekemistä eliön varhaisvaiheen kehityksellä on evoluution kanssa? Rekapitulaatio-oppi - yksilön kehitys kuvaa lajinkehitystä - on todettu mielikuvitukseksi (kts. esim. Björklund 2009: Evoluutiobiologia s. 148-149). Lajinkehityksen selittäminen eliön sikiö- tai toukka-asteen kehitysvaiheilla, on vain kehitysopillista mielikuvitustarinointia, eikä kokeellisiin havaintoihin perustuvaa tiedettä.




Lähde:

http://www.sci-news.com/biology/article00859.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti