maanantai 28. tammikuuta 2013

Mustat aukot kasvavat nopeammin, kuin on uskottu


Uusi Swinburnen yliopistossa (Melbourne, Australia) tehty tutkimus osoittaa, että galaksit ja niiden keskustan mustat aukot kasvavat eri tahtiin. Tähän asti mustien aukkojen on uskottu kasvavan samaa tahtia emogalaksin kanssa. Tutkimus julkaistaan helmikuussa The Astronomical Journal-tiedelehdessä.

Tutkimus osoittaa, että yleisesti hyväksytyt menetelmät mustien aukkojen massan laskemiseksi ovat virheellisiä.

"Tämän tutkimuksen myötä ymmärtämyksemme mustan aukon ja galaksin evoluutiosta on merkittävästi muuttunut," tutkimuksen johtaja professori Alister Graham kertoo. "Tämän seurauksena galaksien kehitystä kuvaavat teoriat ja tietokonemallit on muokattava perusteellisesti."

Tutkijat havaitsivat, että pienissä galakseissa mustien aukkojen massa kasvaa suhteessa nopeammin, kuin suurissa galakseissa. Mikäli galaksin massa kaksinkertaistuu, niin mustan aukon massa nelinkertaistuu.

"Tämä työ on hyvin mielenkiintoinen ja mikäli se vahvistetaan, niin se todellakin muuttaa alan vallitsevaa paradigmaa," toteaa tohtori Sean Farrell. "Luulen, että monien teoreetikkojen on palattava mustien aukkojen ja galaksien kehitystä varhaisen universumin aikana kuvaavien malliensa ääreen, koska ne perustuvat oletuksiin mustien aukkojen massoista."

Tällä tutkimuksella on samankaltaisia vaikutuksia vallitseviin teoreettisiin malleihin, kuin jättiläismäisiä mustia aukkoja koskevalla tutkimuksella.

Mistähän se johtuu, että kehitysopillisia teorioita joudutaan koko ajan korjaamaan?


Lähde:

http://www.australiangeographic.com.au/journal/black-holes-grow-faster-than-first-thought.htm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti