torstai 27. joulukuuta 2012

Jättiläismäiset mustat aukot ovat suurempia ja yleisempiä kuin on uskottu


Tähtitieteilijät uskovat, että jättiläismäiset mustat aukot ovat suurempia ja niitä on enemmän, kuin on tähän asti oletettu. Tutkijat ovat löytäneet ainakin 10 jättiläismäistä mustaa aukkoa, joiden massa on 10 - 40 miljardia kertaa Auringon massa.

Kuvassa olevan elliptisen galaksin keskellä on eräs avaruuden suurimmista mustista aukoista.

Mustat aukot on havaittu NASAn Chandra-röntgenteleskoopilla. Suurimmat mustat aukot sijaitsevat suurien galaksijoukkojen keskellä olevissa galakseissa.

"Mikäli me olemme oikeassa ja nämä kohteet todella ovat suurempia ja lukumääräisempiä, kuin tähän asti on oletettu, niin meidän on mietittävä uudelleen se, kuinka ne ovat voineet kasvaa niin suuriksi," sanoo astrofyysikko Julie Hlavacek-Larrondo Stanfordin yliopistosta. "Jättiläismäiset mustat aukot ovat olleet olemassa hyvin varhain alkuräjähdyksen jälkeen, eli ne olivat olemassa jo kun maailmankaikeuden ikä oli vain 5 % nykyisestä iästä. Tämä havainto johtaa kysymykseen, kuinka niin suuret musta aukot saattoivat syntyä niin pian alkuräjähdyksen jälkeen? Jotkut kosmologiset mallit voivat selittää tämän, mutta se on vain teoriaa. Hyvä uutinen on se, että tuleva James Webb-teleskooppi on kyllin tehokas, jotta sillä voidaan nähdä ensimmäisten mustien aukkojen muodostuminen. Se voi antaa joitain vastauksia."

James Webb-teleskooppi on määrä laukaista avaruuteen vuonna 2018.

Jättiläismäisten mustien aukkojen (toistaiseksi selittämätön) olemassaolo jo hyvin varhain maailmankaikkeuden historiassa on yhteensopiva kehitysopin epätarkkuusperiaatteen kanssa.


Lähde:

http://www.huffingtonpost.com/2012/12/20/ultramassive-black-holes-bigger-numerous-astronomers_n_2333665.html?utm_hp_ref=science

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti