keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Helsingin Sanomat julkaisi Tieteen rakkikoiran mielipidekirjoituksen


Helsingin Sanomat julkaisi 9.10. karvakuonon mielipidekirjoituksen otsikolla "Koirarotujen jalostus ei edusta evoluutiota", joka on vastine Aki Holmin kirjoitukseen. Rakkikoirulin on annettava tunnustusta Helsingin Sanomille, koska se sallii evoluutioaiheisen keskustelun.

Koirarotujen jalostus ei edusta evoluutiota

Aki Holmin mukaan olin antanut ymmärtää, että evoluution päämääränä olisi luoda monimuotoisuutta (HS Mielipide 29.9.). Tämä on väärinkäsitys, sillä sitä en ole tarkoittanut. Evoluutio perustuu sattumaan eli satunnaisiin mutaatioihin, joten sillä ei voi olla mitään päämäärää.

Holm pitää koiranjalosta loistavana todisteena evoluutiosta. Ihmisen jalostamat yli 400 koirarotua ovat  hänen mukaansa todiste lajien kyvystä muuttua. Koirarotujen suuri määrä perustuu kuitenkin olemassa olevan monimuotoisuuden käyttöön. Koiranjalostajat ovat käytännössä valinneet geenialleeleja, jotka tuottavat koiraan halutun ominaisuuden. Jalostus on aina kaventanut rodun monimuotoisuutta, koska rodulla geenin alleeleja on vähemmän kuin lajilla kokonaisuudessaan. Koiranjalostus on heikentänyt lajin monimuotoisuutta ja vaarantaa lajin elinvoimaisuuden. Tällaista ilmiötä on vaikea yhdistää evoluutioon.

Jalostus on myös muuttanut lajia. Jalostustyön tuloksena koiriin on rikastunut satoja geenivirheitä, jotka aiheuttavat koirille vakavia sairauksia. Koirilla tunnetaan ihmisen jälkeen toiseksi eniten perinnöllisiä sairauksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti