perjantai 28. syyskuuta 2012

Syksy Räsänen unohti litiumin puutteen


Helsingin yliopiston teoreettisen fysiikan dosentti Syksy Räsänen piti 27.9. Heurekan planetaariossa luennon otsikolla 'Maailmankaikkeuden juuret'. Räsänen kertoi alkuräjähdyksestä, alkuaineiden synnystä ja maailmankaikkeuden rakenteesta, mutta hän unohti kertoa litiumin-7 puutteesta, joka vaivaa maailmankaikkeutta.

Dosentti Syksy Räsänen

Räsäsen mukaan maailmankaikkeuden historia voidaan teoreettisten mallien avulla luotettavasti jäljittää aina ensimmäiseen sekuntiin saakka. Räsänen näytti kuvan, jossa näkyivät keveimmät alkuaineet vedystä alkaen. Kuvaan oli piirretty myös litiumin isotoopit. Räsänen ei kuitenkaan kertonut sitä, että havainnot litiumin-7 määrästä eivät vastaa teoreettisten mallien antamaa ennustetta.

Onneksi Tieteen rakkikoira oli sattumalta seuraamassa luentoa ja luennon jälkeen oli mahdollisuus yleisökysymyksiin. Rakkikoiruli kysyi Räsäseltä syytä litiumin puutteeseen, johon Räsänen totesi, että "hyvä kysymys" ja että "ongelma on tilastollisesti merkittävä". Sen jälkeen Räsänen esitti erilaisia arvauksia litiumin puuttumiseen.

Tiedemiehestä on tietysti mukava kertoa yleisölle, että teoreettiset mallit vastaavat tarkasti havaittua todellisuutta, varsinkin kun kyseessä on tieteellisen ja kehitysopillisen maailmankuvan puolustaminen.
Tämä "hyvä kysymys" on vaivannut kosmologeja jo kolmen vuosikymmenen ajan, joten ihan helposti sen ei pitäisi unohtua, edes kosmologilta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti