keskiviikko 22. elokuuta 2012

Painovoima ja henki


Rakkikoiruli on kuullut, että Helsingin Sanomat ei julkaise kirjoituksia, joissa arvostellaan kehitysoppia tai edes viitataan siihen suuntaan. Helsingin Sanomat ei pettänyt tälläkään kertaa jättämällä oheisen mielipidekirjoitukseni julkaisematta.

aaronswansonpt.com

Hengen voi havaita myös empiirisesti

Marjaana Lindeman kirjoitti ihmisen uskosta yliluonnollisiin ilmiöihin (HS Tieteestä kysymys 7.8.). Lindemanin mukaan ihminen voi kuvitella tieteellisesti mahdottomia ilmiöitä, esimerkiksi henkiä. Ihminen voi myös kuvitella, että elämä syntyy itsestään kuolleesta aineesta. Vaikka empiiristen havaintojen mukaan vain elävästä syntyy elävää, niin tämän kuvitelman perusteella voidaan muodostaa maailmankuva ja rakentaa jopa kokonainen tieteellinen paradigma.

Lindeman kertoo, että esineiden siirtämiseen tarvitaan fyysistä voimaa, jolla Lindeman tarkoittaa aineellista (ainehiukkasista koostuvaa) voimavaikutinta. Esimerkiksi me voimme työntää vesilasia pöydällä, jolloin käsiemme atomit vuorovaikuttavat vesilasin atomien kanssa ja välittävät vesilasin liiketilaan vaikuttavan voiman siihen. Mikäli työnnämme vesilasin pöydän reunan yli, tapahtuu mielenkiintoinen ilmiö. Vesilasin liiketila kokeen äkillisen muutoksen sen lähtiessä liikkumaan kohti lattiaa. Näyttää aivan siltä kuin näkymätön käsi tai henki vaikuttaisi siihen. Me tunnemme ilmiön nimellä painovoima mutta tosiasiassa painovoiman aiheuttajaa ei voida tieteellisesti mitenkään erottaa hengestä. Painovoimalle ei ole voitu osoittaa mitään aineellista (ainehiukkasista koostuvaa) aiheuttajaa. Voimme siis empiiriseen havaintoon perustuen kutsua painovoiman aiheuttajaa hengeksi.

Painovoima on erittäin suurella tarkkuudella hienosäädetty elämälle sopivaksi, joten painovoima ja elämä näyttävät olevan hyvin läheisessä kytköksessä toisiinsa. Koska painovoiman aiheuttava henki voi vaikuttaa aineellisiin objekteihin, niin on mahdollista, että se on myös kykenevä luomaan elämää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti