tiistai 28. elokuuta 2012

Uusi löytö kyseenalaistaa vallitsevan käsityksen kasvien evoluutiosta


Eräs ensimmäisistä kasvien evoluutiota koskevista tarinoista kertoo levien olleen olemassa miljoonia vuosia ennen monimutkaisempia materiaaleja ja rakenteita, joita puuvartisten maakasvien kehittyminen vaati. Tämä tarina sai lisää uskottavuutta, kun evoluutiobiologit ajattelivat, että leviltä puuttuu maakasveille tärkeä soluseinämän rakennekomponentti. Mutta kun tutkijat löysivät tämän rakennekomponentin Kalifornian rannikolla elävistä levistä, evoluutiobiologien oli korvattava vanha tarina uudella.


botanicalgarden.ubc.ca

Tutkijat löysivät ligniiniä Calliarthron-levästä vuonna 2009. Ligniini auttaa tätä punalevää kestämää kuluttavaa elämää tyrskyissä. Liiman tavoin toimiva ligniini tekee myös puiden ja muiden korkeiden kasvien solukosta lujaa ja auttaa kasveja kiipeämään korkealle. Juuri ligniinin löytyminen levästä sotki kasvien evoluutiotarinat.

Löydön tehneet tutkijat julkaisivat tuloksena Current Biology-lehdessä. Heidän oli vaikea uskoa sitä, että kasvit olisivat kehittäneet ligniinin kahdesti - ensin levissä ja sitten maakasveissa. Tutkijat kirjoittivat: "Koska monolignolin (ligniinin kemikaali) biosynteesi on hyvin monimutkainen, on erittäin epätodennäköistä, että Calliarthron ja maakasvit olisivat kehittäneet monolignolin biosynteesin ja polymerisaation itsenäisesti."

Miksi kehitysoppiin uskovan on vaikea uskoa tätä? Jos evoluutio on saanut aikaiseksi elämän kaikessa pyörryttävässä monimuotoisuudessaan, niin miksi se ei voisi kehittää ligniiniä kahdesti?

Professori Mark Denny Brittiläisen Kolumbian yliopistosta sanoo: "Reaktiopolut, entsyymit ja geenit, joita tarvitaan tämän aineen tuottamiseen ovat hyvin monimutkaisia, niinpä tämän kaiken aikaansaaminen kahdesti olisi todella uskomatonta. Periaatteessa kaikki on mahdollista, mutta se olisi vain ollut helvetinmoinen sattuma."

Jos on vaikea uskoa, että ligniini on kehittynyt kahteen kertaan erikseen, niin onko sitten pakko uskoa, että se on kehittynyt edes yhtä kertaa?

Yksi asia on kuitenkin lähes varmaa. Usko on kätevä ja moneen paikkaan sopiva tiedon jatke.


Lähde:

http://www.icr.org/article/7011/

Astrobiologia: Tiedettä vaiko fiktiota?


Astrobiologia (eksobiologia) tutkii elämän syntyä ja sen edellytyksiä Maan ulkopuolella. Astrobiologiaa on moitittu tieteeksi ilman sisältöä. Hyvin rahoitettu tutkimusprojekti, jonka olemassaololle ei ole todellisia perusteita (ts. Maan ulkopuolista elämää), johti mielenkiintoiseen väittelyyn Nature-tiedelehdessä.


Biologi Antonio Lazcano ei löytänyt astrobiologiasta juurikaan kehumista. Aluksi hän jäljitti sen alkuperää:

Mars-meteorin (ALH 81004) herättämä keskustelu 90-luvun puolivälissä Maan ulkopuolisen elämän todisteista sai NASAn suorittamaan organisaatiouudistuksen, jolla se yhdisti elämän tutkimuksen perinteiseen avaruustutkimukseen. Tästä uudistuksesta sai alkunsa astrobiologia, kaiken kattava tutkimusohjelma, jonka puitteissa mm. etsitään elämälle sopivia planeettoja aurinkokunnan ulkopuolelta ja tutkitaan elämän syntyä ja evoluutiota Maassa. Mutta voidaanko rahoitusjärjestely muuntaa uudeksi tieteenalaksi?

Lazcano myöntää, että astrobiologia on tuottanut työpaikkoja, uusia yliopistokursseja ja julkaisuja myös USAn ulkopuolella. Mutta hän jatkaa, että "monet näistä saavutuksista antavat aivan liian paljon painoa Maan ekstremofiilisten mikrobien ja Maan ulkopuolisen elämän mahdollisuuden yhteydelle." Vaikka elämää löydetään ääriolosuhteista Maapallolla, siitä ei automaattisesti seuraa, että elämää voi syntyä myös Maan ulkopuolella. Lazcano kuittaa arsenikkiin perustuva elämä-hypen taipumukseksi "ekstrapoloida Maan ääriolojen elämä muualle maailmankaikkeuteen, mikä johtuu enemmän määrärahojen metsästämisestä, kuin asuinkelpoisten planeettojen tutkimuksesta."

Lazcano näkemys vallitsevasta tilanteesta on aika tyly:

Koska ei ole olemassa selkeää todistusaineistoa Maan ulkopuolisesta elämästä, siitä ei voida sanoa mitään varmaa. Todisteiden puute antaa kuitenkin liikkumavaraa ja tietyissä piireissä astrobiologiasta on tullut painokas mutta sisällötön mainossana tutkimusmäärärahoista kilpailtaessa.

Lazcano myöntää, että Maan ulkopuolisen elämän etsiminen on perusteltua tieteellistä tutkimusta, mutta hänen havaintojensa mukaan astrobiologit eivät tee riittävää eroa tieteen ja tieteistarinoiden sekä uskonnollisen mietiskelyn välillä, joka yllättävästi löytää tiensä astrobiologian kokouksiin. Lazcanon mukaan astrobiologiaa vaivaa epätieteellisyys ja karkeistus huolestuttavassa määrin.

Lazcanon loppupäätelmä ei mairittele astrobiologiaa:

Riippuen siitä kenen kanssa olet puheissa, astrobiologia näyttää sisältävän kaiken tähtien välisen aineen kemiallisesta koostumuksesta, älyn alkuperään ja evoluutioon aina yhteiskuntaan ja tieteeseen saakka - aivan kuin maailmankaikkeus seuraisi väistämätöntä ylöspäin kohoavaa lineaarista polkua alkuräjähdyksestä elämän syntyyn ja viestintään kykenevien siviilisaatioiden syntyyn. Planeettojen tai elämän syntyä ei nykyään nähdä arvoituksellisina tapahtumina, vaan niitä pidetään kehityksen luonnollisina tuloksina. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tällaiset tulokset olisivat väistämättömiä eikä vieläkään ole todistettu, että elämää on tai on ollut Maan ulkopuolella. Todisteiden puutteen ei pitäisi estää meitä jatkamasta etsintää, mutta jollemme pidä yllä korkeaa tieteellistä tutkimustasoa ja kriittistä asennetta, niin astrobiologiasta on tulossa tyhjänpäiväistä spekulointia, jolta puuttuu tieteellinen uskottavuus.


Planeettatutkija Kevin Hand puolusti astrobiologiaa. "Maapallon elämä auttaa meitä tunnistamaan potentiaaliset elämälle kelpaavat ympäristöt muualla." Hän myös spekuloi elämän mahdollisuudella Europa-kuussa tai muilla planeetoilla: "Mikäli määrärahat riittävät, niin muutaman vuosikymmen kuluttua me tiedämme onko elämää muualla aurinkokunnassa. Meidän on aika saada tietää elämmekö elämää kuhisevassa maailmankaikkeudessa, vai olemmeko täällä yksin."

Hand unohtaa sen tosiseikan, että elämän synnyn selvittäminen Maassakin on pahasti kesken. Mitään kunnollista teoriaa ei ole edes olemassa. Kokeellisesta näytöstä puhumattakaan. Eikös ensin pitäisi selvittää, voiko elämä ylipäätään syntyä itsekseen?


Lähde:

http://www.evolutionnews.org/2012/08/astrobiology_sc_1063371.html

maanantai 27. elokuuta 2012

Painovoiman arvoitus


Helsingin Sanomat oheistaa mielipidekirjoittajia seuraavasti: "Mitä napakammin kirjoitat, sitä todennäköisemmin tekstisi päätyy lehteen." Tieteen rakkikoira on lähettänyt tänä vuonna useita (7 kpl) lyhyitä eli napakoita kirjoituksia HS:n mielipideosastolle. Tulos: Yhtään ei ole julkaistu. Kirjoitukset ovat sisältäneet kehitysoppikritiikkiä  tai tieteeseen liittyviä kriittisiä huomautuksia. Helsingin Sanomat voisi opastaa mielipidekirjoittaja myös seuraavasti: "Mitä vähemmän kirjoituksesi sisältää kehitysoppikritiikkiä tai kritiikkiä vallitsevia tiedekäsityksiä kohtaan, sitä todennäköisemmin tekstisi päätyy lehteen."

Tuorein tapaus on painovoimaa koskeva kirjoitukseni, jossa kommentoin HS:n Tiede-sivulla julkaistua artikkelia "Saatanalliset säikeet". Julkaisupolitiikkansa mukaisesti Helsingin Sanomat ei kirjoitustani julkaissut.


Painovoiman mekanismia ei tunneta

Niko Kettunen kertoi nykyfysiikan visaisimman pulman olevan se, että ei tiedetä miten painovoima vaikuttaa hiukkastasolla (HS Tiede 21.8.). Painovoimaan liittyy myös toinen visainen pulma: sen vaikutusmekanismia ei tunneta. Me tiedämme millainen vaikutus painovoimalla on kappaleisiin, mutta me emme tiedä mikä aiheuttaa tämän vaikutuksen. Jo Newtonia aikanaan muistutettiin asiasta, kun hän oli keksinyt painovoimalain. Hän vastasi arvosteluun: "Olen kertonut kuinka se liikkuu - en miksi se liikkuu." Richard Feynman kuvaa ongelmaa seuraavasti: "Kukaan ei ole keksinyt mekanismia, joka selittäisi painovoiman, ilman että joudutaan olettamaan ilmiöitä, joita ei ole olemassa." Painovoimaa pidetään niin itsestään selvänä asiana, että harva edes tietää tästä merkittävästä tieteellisestä ongelmasta.


Lähteet:

Feynman, Richard (1995): Six Easy Peaces, Penguin Books
Feynman, Richard (1992): The Character of Physical Law, Penguin Books

sunnuntai 26. elokuuta 2012

Useimmat mutaatiot tulevat isältä


Uusi ihmisen genomia koskeva tutkimus osoittaa, että lapsi perii isältään kolme kertaa enemmän mutaatioita kuin äidiltään. Lisäksi perittyjen mutaatioiden määrä kasvaa isän iän myötä, mutta äidin ikä ei vaikuta mutaatioiden määrään.

goc.maryland.gov

Nature Genetics-lehdessä julkaistu n. 85000 islantilaisen DNA:han perustuva tutkimus antaa myös tarkan arvion ihmisen mutaationopeudesta. ScienceDaily uutissivuston mukaan tutkimus auttaa myös arvoimaan sitä, milloin ihmisen kehityslinja erosi muiden kädellisten kehityslinjasta.

Tutkimuksen mukaan isän iän kasvu 20:sta 58:aan vuoteen kaksinkertaistaa mutaatioiden määrän - havainto, joka saattaa auttaa ymmärtämään esim. autismin esiintymisen ja isän iän välistä korrelaatiota.

Harvard Medical Schoolin professorin David Reichin johtama tutkimusryhmä tutki mikrosatelliiteiksi kutsuttuja lyhyitä geenisekvenssejä 24832:lta isä-äiti-lapsi-kolmikolta. Mikrosatelliittien toistokerrat genomissa vaihtelevat ja niiden tiedetään mutatoituvan nopeammin kuin genomin muiden osien. Tutkijat löysivät 2058 mutaatioita. Havainnosta johdetun mutaationopeuden perusteella he päättelivät ihmisen ja simpanssin kehityslinjojen erkautuneen 3.7 - 6.6 miljoonaa vuotta sitten.

Toinen tutkijaryhmä, jonka tulokset julkaistiin Naturessa, keskittyi yksittäisten mutaatioiden (SNP, single nucleotide substitutions) tutkimukseen ja se päätyi yhtäläisiin arvioihin.

Tulokset ovat kuitenkin ristiriidassa fossiililöydöistä saatujen tulosten kanssa.  Sahelanthropus tchadensis -fossiilin iäksi on saatu 7 miljoonaa vuotta ja sitä on pidetty ihmisen esi-isänä, joka on elänyt sen jälkeen, kun ihmisen ja simpanssin kehityslinjat erosivat. Uudet tutkimustulokset asettavan tämän tulkinnan kyseenalaiseksi.

Se, että evoluutiotutkimuksessa päädytään ristiriitaisiin tuloksiin ei ole yllättävää. Aina kun ihminen joutuu suorien empiiristen havaintojen sijasta turvautumaan tulkintoihin ja maailmankuvallisista ennakkokäsityksistä kumpuaviin oletuksiin, vaara metsään menoon kasvaa. Ja tulkinnat (kuvitelmat) on rakennettava uudelleen. Se hyvä puoli siinä on, että tutkijoilta ei työt lopu.
            
                                                        +        +        +

ScienceDailyn artikkeli kertoo, että vaikka ihmisen viimeaikaista evoluutiota on vaikea havaita suoraan, niin joitakin sen vaikutuksia voidaan päätellä genomia tutkimalla. Viime vuosina tapahtunut genomitutkimus on löytänyt useita evoluution jättämiä merkkejä ihmisen genomista. Selvimmin evoluution "jalanjäljet" näkyvät verrattain tuoreissa (muutaman tuhannen vuoden ikäisiä) hyödyllisissä mutaatioissa ja esimerkkinä mainitaan malariaresistenssi.

Malariaresistenssi onkin hyvä esimerkki evoluutiosta, sillä sen aiheuttaa sirppisoluanemia, jota lääkärit pitävät vakavana sairautena. Se kuitenkin osoittaa mihin suuntaan evoluutio oikeasti on meitä viemässä. Kohti genomin hidasta mutta varmaa rappeutumista.

Lisäksi professori Joel Hirschhornin johtama tutkimusryhmä on löytänyt uuden todisteen hiljattain tapahtuneesta evoluutiosta: laajalle levinneet pienet genomin muutokset, jotka vaikuttavat aikuisen ihmisen pituuteen.

"Tämä tutkimusraportti tarjoaa ensimmäisen selkeän todisteen uudenlaisesta ihmisen ominaisuuksiin vaikuttavasta evoluutiosta", Hirschhorn sanoo. "Me olemme osoittaneet, kuinka ihminen voinut sopeutua nopeasti ilman uusia mutaatioita, turvautumalla olemassa olevaan geneettiseen muunteluun." Hirschhornin ryhmä tutki genomin eroja ja havaitsi että "pitkän" version omavaat ihmiset olivat keskimäärin pitempiä kuin "lyhyen" version omaavat. Lisäksi he havaitsivat, että "pitkät" versiot olivat yleisempiä Pohjois-Euroopassa kuin Etelä-Euroopassa. Tutkimus selittää myös miksi ruotsalaiset ovat pitempiä kuin italialaiset.

Onkos tässä taas rukattu paradigmaa? Meille on peruskoulusta lähtien opetettu, että evoluutio perustuu mutaatioihin ja luonnonvalintaan. Ja nyt uusi tutkimus osoittaa, että evoluutio perustuu olemassa olevaan geneettiseen muunteluun. Ehkä tämä johtuu siitä, että ihmisen kohdalla mutaatiot aiheuttavat sairauksia, eikä niistä oikein ole evoluution moottoriksi. Mutta onneksi evoluutio on niin laaja-alainen käsite, että mitä tahansa muutosta tai havaintoa eliön genomissa voidaan sanoa evoluutioksi.

Rakkikoiruli on kyllä todella iloinen siitä, että viimeinkin selvisi miksi ruåtsalaisia on aina täytynyt katsoa ylöspäin. Ilmiölle on nyt löytynyt geneettinen selitys, (jolla ei kuitenkaan ole mitään tekemistä darwinismin kanssa)!


Lähde:

http://www.sciencedaily.com/releases/2012/08/120824103020.htm

torstai 23. elokuuta 2012

Näkemistä ilman silmiä


Uudet havainnot osoittavat, että eliöiden kyky nähdä ja aistia valoa on paljon varhaisempi ja yleisempi ominaisuus, kuin on aikaisemmin luultu.


Biologit ovat jo kauan tienneet, että jotkut eliöt kykenevät aistimaan valoa ilman silmiä. Ja jotkut silmillä varustetut eliöt käyttävät muita kehon osia näkemiseen. Valon havaitsemisen mekanismi ilman silmiä on kuitenkin usein jäänyt mysteeriksi. Viime vuosina uusien tutkimusmenetelmien avulla (esim genomin sekvenssianalyysit) biologit ovat löytäneet valoherkkiä soluja ja proteiineja yllättävistä paikoista ja he ovat havainneet, että monet sokeiksi luullut eliöt ovatkin näkeviä. Esimerkiksi merisiilin jalkojen päät ovat täynnä valoherkkiä proteiineja, jolloin koko otus käytännössä muodostaa moniosaisen silmän. Samalla tavoin pienen meduusan kaltaiset polyypit kykenevät aistimaan valoa polttavien ulokkeidensa avulla. Vaikka sukkulamadot elävät pimeässä maan alla, niin jotkut niiden neuroneista aistivat valoa ja auttavat otusta havaitsemaan vaikkapa saalistajia.

Diaesitys eläimistä, jotka näkevät ilman silmiä.

Nämä uudet havainnot ovat muuttamassa biologien käsitystä näkökyvyn evoluutiosta ja mekanismista. Evoluutiobiologian kaksi tärkeää kysymystä ovat milloin valoherkät proteiinit ensikerran kehittyivät ja millä tavalla eläimet niitä alunperin käyttivät. Lisäksi on pohdittava sitä kehittyikö monimutkainen silmä useita kertoja eri eliöryhmissä vai periytyikö yksi alkukantainen silmätyyppi myöhemmille eliöille, jotka "parantelivat" sitä aikojen saatossa. Vaikka evoluutiobiologialla ei ole varmoja vastauksia näihin kysymyksiin, niin se ainakin on selvää, että näkökyky ja valon aistimiskyky ovat paljon varhaisempia ja laajemmalle levinneitä ominaisuuksia kuin on aiemmin oletettu. Seuraavassa on kuusi esimerkkiä eläimistä, joiden silmätön näkökyky on yllättänyt tutkijat.


MERISIILIT

Merisiilit reagoivat valoon monin tavoin: ne voivat vaihta väriä, liikuttaa piikkejään tai liikkua valoa kohti tai siitä poispäin. Tämän tutkijat ovat tienneet jo kauan, mutta he eivät tienneet kuinka merisiilit aistivat valoa, koska millään merisiililajilla ei ole silmiä. Heidän paras arvauksensa oli merisiilin kehoa peittävä hermoverkosto, joka olisi osittain ollut valoherkkä. Merkittävä tosiasia on kuitenkin se, että merisiilin näköjärjestelmä on paljon hienostuneempi kuin kukaan osasi odottaakaan.

Kun tutkijat sekvenssoivat purppuramerisiilin (Strongylocentrotus purpuratus) genomin, he yllättyivät löytäessään useita geenejä, jotka ovat tärkeitä selkärankaisten retinan kehitykselle. Maria Arnone (Stazione Zoologica Anton Dohrn)  ja hänen kollegansa paljastivat, että merisiilin putkijalkojen päät ovat täynnä opsiinia, samaa valoherkkää proteeinia, johon meidän omien silmien toiminta perustuu. Kun tietyn aallonpituinen valo osuu opsiiniproteiiniin, se muuttaa muotoaan, käynnistäen kemiallisen kaskadin, joka avaa soluseinämän ionikanavat. Eliölajista riippuen tämä molekulaarinen tapahtuma saa aikaan heijastusilmiön välittäen hermostolle viestin näköhavainnosta. Merisiilin sadat jalat voivat toimia moniosaisena silmänä, antaen sille yhtä hyvän näkökyvyn kuin hevosenkenkäravulla tai helmiveneellä, joilla on oikeat silmät.


POLYYPIT

Polyypit näyttävät aivan voikukan siemeniltä: niillä on hoikka putkimainen keho, jonka päässä on ohuita ulokkeita. Usein ne elävät meriruohoon kiinnittyneinä saalistaen ohi uivia pieniä selkärangattomia eliöitä. Merisiilien tavoin myös silmättömät polyypit reagoivat valoon. Kun tutkijat sekvenssoivat erään polyypin (Hydra magnipapillata) genomin, he löysivät runsaasti opsiini geenejä.

Hiljattain tutkijat havaitsivat, että polyypeilla on opsiinia ulokkeissaan, erityisesti polttiaissoluissaan (cnidocytes). David Plachetzki kollegoineen Kalifornian yliopistosta osoitti, että polyypit reagoivat kosketukseen, kemikaaleihin ja valon muutoksiin. Polyypit pistävät suuremmalla voimalla himmeässä valossa kuin kirkkaassa valossa. Ne näyttävät tulkitsevan valon himmenemisen saaliin tai pedon läheisyydeksi.

Koska polyypit ovat kehitysopin mukaan ovat hyvin varhaisia eliöitä, niiden kyky aistia valoa osoittaa, että tämän ominaisuuden paljon olettua vanhemmaksi eliökunnan historiassa.


KALMARIT,  MUSTEKALAT JA MERITURSAAT

Meritursailla on suuret silmät ja aivojen osat, jotka prosessoivat näköhavaintoja. Ne ovat kuitenkin värisokeita eli ne eivät kykyne silmillään havaitsemaan värejä. Siitä huolimatta nämä otukset ovat naamioitumisen mestareita muuttaen väriään ja ihonsa muotoa ympäristöön sulautuvaksi. Myös toinen naamiomestari, mustekala, on värisokea.

Roger Hanlon kollegoineen (Marine Biological Laboratory, Woods Hole, Mass.) havaitsivat hiljattain, että mustekalat aktiivisesti ilmentävät opsiinigeenejä ihossaan, erityisesti lonkeroissaan ja vatsassaan. Desmond Ramirez Kalifornian yliopistosta Santa Barbarassa löysi opsiinigeenejä meritursaan ihosta. Kalmareiden, mustekalojen ja meritursaiden iho on myös täynnä kromatoforeja - elastisia pigmenttipusseja - joiden laajeneminen ja kutistuminen auttaa niitä vaihtamaan väriä. Hanlon kollegoineen ehdottaa, että opsiini toimii yhdessä kromatoforien, iridoforien ja leukoforien kanssa vielä tuntemattomalla tavalla tunnistaen ja jäljitellen ympäristön väriä.


C. ELEGANS

Caenorhabditis elegans on pieni sukkulamato, joka elää pimeässä maan alla. Niinpä tiedemiehet ovat otaksuneet, että niillä ei olisi kykyä reagoida valoon. Kun Michiganin yliopiston tutkija X.Z. Shawn Xu kollegoineen kohdisti kirkkaan valon sukkulamadon päähän, se pysähtyi ja alkoi peruuttaa. Kun tutkijat sitten osoittivat valon peruuttavan madon peräpäähän, se alkoi taas kulkea eteenpäin. Tuhoamalla (siis tieteen nimissä) useita neuroneita sukkulamadon päästä, Xu kollegoineen pystyi tunnistamaan neljä solua, joita ilman C. elegans ei kykene aistimaan valoa. Tutkijoiden mukaan valon välttäminen on sopeutuma, joka auttaa sukkulamatoja pysymään maan sisällä poissa epäedullisesta ympäristöstä.

Millainen valintapaine sai pimeässä elävän madon alunperin "kehittämään" valonaistimiskyvyn? Onko valon aistiminen ainoa keino, jonka avulla sukkulamato tietää olevansa maan sisällä?

Myöhemmin Xu ryhmineen osoitti, että sukkulamatojen valoherkkien neuronien toimintaan ei liity opsiini. Ne käyttävät LITE-1-nimistä proteiinia, joka toimii selkärangattomilla makureseptorina. Toinen tutkijaryhmä havaitsi, että banaanikärpästen toukissa on valoherkkiä neuroneita, joiden proteiini on samankaltainen kuin LITE-1. Toukkienkin on edullista pysytellä varjossa piilossa saalistajilta.


HAARAHÄNTÄPERHOSET

Japanin keltaiset haarahäntäperhoset voivat nähdä peräpäällään. Tarkemmin sanottuna niillä on kaksi valoherkkää neuronia mahapuolella sukupuolielimien vieressä. Kentaro Arikawa (The Graduate University for Advanced Studies, Japani) havaitsi, että nämä valoreseptorit ovat elintärkeitä perhosen lisääntymiselle. Tavallisesti perhosten pariutumisyrityksistä onnistuu 66%. Kun Arikawa ryhmineen tuhosi koiraiden valoreseptorit lämmöllä tai peitti ne mascaralla, niin vain 23-28% pariutumisyrityksistä onnistui.

Toisessa tutkimuksessa Arikawa poisti tai maalasi raskaana olevien naaraiden valoreseptorit ja päästi ne sitten häkkiin, jossa oli sitruunapuu. Perhoset munivat puun lehdille ja vain 14 % muninnoista onnistui, kun normaali onnistumisprosentti on 81. Yhdessä nämä havainnot osoittavat, että koiraat tarvitsevat valoreptoreitaan onnistuneeseen pariutumiseen ja että naarat tarvitsevat niitä asettaakseen munanasettimensa oikeaan kohtaan lehdelle, jotta muninta onnistuu.

Näitä ominaisuuksia on vaikea selittää vähitellen kehittyneiksi, koska ne ovat oleellisen tärkeitä lajin lisääntymisen kannalta.


SKORPIONIT

Skorpionit vaistomaisesti välttelevät valoa. Päiväväsaikaan ne piileskelevät kivien alla  tai muissa varjopaikoissa. Öisin ne lähtevät saalistamaan hyönteisiä. Skorpioneilla on silmät, joilla ne voivat havaita valon ja ehkä tunnistaa hahmoja. Douglas Gaffin Oklahoman yliopistosta havaitsi, että skorpionit näyttävät aistivan valoa myös ihollaan. Tämä ominaisuus saattaa auttaa niitä löytämään suojaa päivisin.


Mitä koiramaisia havaintoja voimme tehdä tästä kaikesta:

1) Yllätys, yllätys: Alkukantaisina pidetyt eliöt sisältävätkin teknisesti erittäin hienostuneita toimintoja. "Alkukantaisessakin" eliössä on geenejä, joita on uskottu olevan vain "kehittyneemmissä" lajeissa.
 
2) Se, että joku havaitun maailmankaikkeuden ominaisuus osoittautuukin tiedon lisääntyessä paljon "varhaisemmaksi" kuin on aikaisemmin luultu ei ole mitään uutta kehitysopin kehitystä seuraaville. Se on pikemminkin sääntö kuin poikkeus!


Lähde:

http://www.scientificamerican.com/article.cfm?id=seeing-without-eyes

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Thomas Nagel: Uusdarwinistinen selitys luonnosta on melko varmasti virheellinen


Tunnetun ateistifilosofin Thomas Nagelin syyskuussa julkaistava uusi kirja on varsinainen pommi. Kirjassa Nagel arvostelee kehitysoppia ja samalla sanoo, että meidän pitäisi kiittää älykkään suunnittelun kannattajia, jotka ovat haastaneet vallitsevan tiedekäsityksen. Kirjalla on hyvin provokatiivinen nimi: "Maailma ja  mieli: Miksi materialistinen uusdarwinistinen käsitys luonnosta on melko varmasti virheellinen." Kirjan julkaisija on Oxford University Press.

Thomas Nagel on ateisti eikä hän usko älykkään suunnittelun teoriaan (ID). Nagel sanoo, että vaikka tunnettuja ID:n kannattajia (Michael Behe, Stephen Meyer ja David Berlinski) ainakin osaksi motivoivat heidän uskonnolliset käsityksensä, niin he ovat kuitenkin esittäneet erittäin mielenkiintoista empiiristä todistusaineistoa elämän synnyn ja sen kehityksen fysikaaliskemiallisen selityksen todennäköisyyttä vastaan. Nagelin mukaan tiedeyhteisön pitäisi ottaa heidän esittämänsä kritiikki vakavasti. "He eivät ansaitse ylenkatsetta, jonka he yleensä saavat osakseen. Se ei vain ole reilua."

Tämä uutinen saa jopa rakkikoirulin purukaluston ilmestymään tahattomasti näkyviin... Meillehän on toitotettu kovaan ääneen, että "evoluutio on yhtä totta kuin painovoima (Sundström)!" tai "voiko tämän vakuuttavampaa todistetta evoluution puolesta enää toivoa (Portin)!". Nyt tunnettu ateistifilosofi esimerkillään osoittaa, että ihan järkeväkin ihminen voi suhtautua kehitysoppiin kriittisesti. Mihin tämä maailma on oikein menossa, kun vallitsevia uskomuksia aletaan epäillä ihan omassa leirissä? Sitä karvakuono ei tiedä!

Thomas Nagel on eräs johtavista amerikkalaisista filosofeista. Hän yhdysvaltain tiede- ja taideakatemian jäsen (Fellow of the American Academy of Arts and Sciences). Hänet on myös kutsuttu mm. seuraavien instituutioiden jäseneksi: National Science Foundation ja the National Endowment for the Humanities. Hän on saanut arvostetun Balzan palkinnon työstään moraalifilosofian alalla.

Tämän lisäksi Nagel näyttää olevan rohkea itsepäinen ajattelija.

Nagelin uuden kirjan voi tilata täältä.


Lähde:

http://www.evolutionnews.org/2012/08/noted_atheist_p063451.html

Painovoima ja henki


Rakkikoiruli on kuullut, että Helsingin Sanomat ei julkaise kirjoituksia, joissa arvostellaan kehitysoppia tai edes viitataan siihen suuntaan. Helsingin Sanomat ei pettänyt tälläkään kertaa jättämällä oheisen mielipidekirjoitukseni julkaisematta.

aaronswansonpt.com

Hengen voi havaita myös empiirisesti

Marjaana Lindeman kirjoitti ihmisen uskosta yliluonnollisiin ilmiöihin (HS Tieteestä kysymys 7.8.). Lindemanin mukaan ihminen voi kuvitella tieteellisesti mahdottomia ilmiöitä, esimerkiksi henkiä. Ihminen voi myös kuvitella, että elämä syntyy itsestään kuolleesta aineesta. Vaikka empiiristen havaintojen mukaan vain elävästä syntyy elävää, niin tämän kuvitelman perusteella voidaan muodostaa maailmankuva ja rakentaa jopa kokonainen tieteellinen paradigma.

Lindeman kertoo, että esineiden siirtämiseen tarvitaan fyysistä voimaa, jolla Lindeman tarkoittaa aineellista (ainehiukkasista koostuvaa) voimavaikutinta. Esimerkiksi me voimme työntää vesilasia pöydällä, jolloin käsiemme atomit vuorovaikuttavat vesilasin atomien kanssa ja välittävät vesilasin liiketilaan vaikuttavan voiman siihen. Mikäli työnnämme vesilasin pöydän reunan yli, tapahtuu mielenkiintoinen ilmiö. Vesilasin liiketila kokeen äkillisen muutoksen sen lähtiessä liikkumaan kohti lattiaa. Näyttää aivan siltä kuin näkymätön käsi tai henki vaikuttaisi siihen. Me tunnemme ilmiön nimellä painovoima mutta tosiasiassa painovoiman aiheuttajaa ei voida tieteellisesti mitenkään erottaa hengestä. Painovoimalle ei ole voitu osoittaa mitään aineellista (ainehiukkasista koostuvaa) aiheuttajaa. Voimme siis empiiriseen havaintoon perustuen kutsua painovoiman aiheuttajaa hengeksi.

Painovoima on erittäin suurella tarkkuudella hienosäädetty elämälle sopivaksi, joten painovoima ja elämä näyttävät olevan hyvin läheisessä kytköksessä toisiinsa. Koska painovoiman aiheuttava henki voi vaikuttaa aineellisiin objekteihin, niin on mahdollista, että se on myös kykenevä luomaan elämää.

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Galaksijoukko tuottaa uusia tähtiä ennätysvauhdilla


Kansainvälinen tutkijaryhmä kertoo löytäneensä galaksijoukon, jossa syntyy uusia tähtiä ennätysvauhdilla. Tutkimus julkaistiin Naturessa 16.8.

Galaksijoukko sijaitsee Feeniksin tähdistössä 5,7 miljardin valovuoden päässä maasta. Se on myös voimakkain tunnettu röntgensäteilyn lähde. Tutkijat arvioivat, että joukon keskusgalaksissa syntyy 740 uutta auringon kokoista tähteä vuodessa eli kaksi tähteä päivässä.


"Useimpien galaksijoukkojen keskuksissa on uusien tähtien synty loppunut jo aikoja sitten, mutta tämän joukon keskusgalaksi näyttää heränneen uudelleen eloon ja aloittaneen tähtien muodostamisen", kertoo tutkimusryhmän johtaja Michael McDonald. "Optisen spektrin ja vanhojen UV-havaintojen yhdistäminen vakuutti minut siitä, että kysymys on massiivisesta tähtien syntytapahtumasta."

Kehitysopin mukaan maailmankaikkeus galaksineen ja tähtineen on syntynyt itsestään ilman mitään syytä ja uusien tähtien syntymisen uskotaan yhä jatkuvan. Tämä uusien tähtien synnyn havainnoimisesta kertova uutinen on varsin tyypillinen kehitysopillinen tarina. Kehitysoppiin kuuluu kertomukset sellaisista ilmiöistä, joita ei oikeasti havaita. Tässäkään tapauksessa yhtään uuden tähden syntymää ei ole havaittu. Tutkijat eivät siis ole voineet laskea avaruuteen ilmestyneiden uusien tähtien lukumäärää. Tutkijoiden ilmoittama uusien tähtien syntyvauhti (740/vuosi) perustuu havaitun sähkömagneettisen säteilyn teoreettiseen tulkintaan, johon vaikuttaa tietty maailmankatsomuksellinen viitekehys eli tässä kehitysoppi. Koska tähtiä uskotaan syntyvän avaruudessa itsekseen, niin teoriat rakennetaan tukemaan tätä uskomusta ja edelleen havainnot tulkitaan sen mukaisesti.

Jäämme siis edelleen odottamaan havaintoa uuden tähden (= uusi itsevalaiseva kohde) syntymisestä avaruuteen!

Lähteet:

http://www.bbc.co.uk/news/science-environment-19266284
http://chandra.harvard.edu/blog/node/391
http://www.avaruus.fi/uutiset/tahdet-sumut-ja-galaksit/jattilaisgalaksi-tehtailee-tahtia-ennatysnopeudella.html



tiistai 7. elokuuta 2012

Tutkijat loivat vähäligniinisen kasvin


Brookhaven National Laboratorion tutkijat ovat valmistaneet uuden ensyymin, joka estää ligniiniä muodostumasta lähtöaineistaan. Ligniini on kasvien soluseinämän rakennekomponentti ja se tekee kasvien biomassasta vaikeasti hajotettavaa. Uusi entsyymi vähentää merkittävästi kasvisolujen biomassan ligniinipitoisuutta, mikä tekee siitä entistä sulavampaa ja helpottaa sen muokkaamista biopolttoaineeksi.

Vahvarakenteisena aromaattisena polymeerinä ligniini estää selluloosan sisältämien sokereiden entsymaattisen hajottamisen, jota käyttökelpoisten biopolttoaineiden valmistaminen vaatii. Käytössä olevissa teollisissa prosesseissa ligniini poistetaan biomassasta, mikä lisää biopolttoaineiden valmistuskustannuksia. Uuden entsyymin käyttöönotto voi merkittävästi vähentää tämän vaiheen kustannuksia.

Tutkijat onnistuivat vähentämään lituruohon (Arabidopsis thaliana) ligniinipitoisuutta 24 %, mikä lisäsi soluseinämän sokereiden saantia 21 prosentilla eikä muutoksella ollut merkittävää vaikutusta kasvin kasvuun.

Hiljattain julkaistiin ligniiniä käsittelevä tutkimusraportti Bio-Complexityssä, joka kiinnitti huomiota ligniinin vaikeaan hajotettavuuteen sekä tämän havainnon merkitykseen ekosysteemille.



Lähteet:

http://phys.org/news/2012-08-scientists-low-lignin-potential-biofuel-production.html

http://www.tekniikkatalous.fi/metsa/tutkijat+loivat+erittain+vahaligniinisen+kasvin+ndash+helpottaa+biopolttoaineiden+tuotantoa/a826669