torstai 17. tammikuuta 2013

Samankaltaisuudet evoluution todisteena


Niko Kettunen kertoi ihmisestä löytyvistä evoluution jämäpaloista (HS Tiede 12.1.). Hän mainitsi kurkunpäähermon olevan jäänne kaloilta. Kyseessä on ns. homologinen samankaltaisuus, jota evoluutioteoriassa pidetään yhteisen polveutumisen todisteena. Homologioita käytetään eliöiden kehittymistä ja polveutumista kuvaavan fylogeneettisen evoluutiopuun rakentamiseen.

Hiljattain Biological Reviews of the Cambridge Philosophical Society -tiedelehdessä julkaistu tutkimus kertoo evoluutiopuun rakentamiseen liittyvistä loogisista ongelmista. Tutkimuksen mukaan ongelmat ovat pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Monet ovat toivoneet, että lisääntyvä uusi tieto ratkaisisi ongelmat, mutta tutkimuksen mukaan fylogeneettiset ristiriidat ovat tulleet entistä akuutimmaksi ongelmaksi eliöiden koko genomin kattavien tiedostojen lisääntyessä.

Esimerkiksi lepakot aiheuttavat fylogeneettistä päänsärkyä evoluutiobiologeille. Tutkijat ovat jo pitkään tienneet, että lepakot ja valaat käyttävät kaikuluotausta, vaikka niiden oletetulla kaukaisella esi-isällä ei tätä ominaisuutta ollut. Evoluutiobiologit selittävät tätä havaintoa morfologisella konvergenttisellä evoluutiolla.  Yllättäen tutkijat havaitsivat, että lepakkojen ja valaiden kaikuluotaukseen liittyy myös geneettinen konvergenssi. Hammasvalaisiin kuuluvalla pullonokkadelfiinillä ja pikkulepakolla on täsmälleen samanlainen Prestin-kuulogeeni. Kaikuluotauksen itsenäisiin alkuperiin liittyy siis geenit, jotka ovat kehittyneet täsmälleen samalla tavoin!

Evoluutioteorian kannalta tämä on kuitenkin kohtalaisen hyvä asia. Sama havainto voidaan selittää vähintään kahdella eri tavalla, jotka molemmat tukevat evoluutioteoriaa. Tämän havainnon perusteella voimme muotoilla evoluution homologialain: Eliöiden samankaltaisuudet todistavat yhteisen polveutumisen, paitsi silloin, kun ne todistavat samankaltaisten ominaisuuksien kehittyneen toisistaan riippumattomasti.

Evoluutiota on usein verrattu painovoimaan sanomalla, että evoluutio on yhtä tosi kuin painovoima. Mikäli fyysikot selittäisivät putoamisliikkeen johtuvan painovoimasta tai jostakin muusta ilmiöstä, aina tilanteen mukaan, niin se varmasti inspiroisi ainakin filosofeja ja runoilijoita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti