perjantai 4. tammikuuta 2013

Andromedan galaksijoukko sotkee astrofysiikan standardimallia


Dalhousie yliopiston tutkijat ovat havainneet, että Andromedan galaksijoukon rakenne ei ole astrofysiikan standardimallin antaman ennusteen mukainen. Havainto osoittaa, että astrofysiikan standardimalli on korjauksen tarpeessa. Tutkimus on julkaistu Nature-tiedelehdessä.

Andromedan galaksi on linnunrataamme lähinnä oleva suuri galaksi ja sen etäisyys on 2,5 miljoonaa valovuotta. Sitä kiertää 13 kääpiögalaksia samaan tapaan kuin planeetat kiertävät Aurinkoa, eli galaksien kiertoradat ovat samassa tasossa.

"Nämä kääpiögalaksit näyttävät syntyneen yhtä aikaa ja hyvin varhain maailmankaikkeuden historiassa," tutkija Peter Smith kertoo.

Astrofysiikan standardimalli - Lambda-Kylmä Pimeä Aine (Lambda-Cold Dark Matter[Lambda-CDM]) - ei kykene selittämään Andromedan galaksijoukon syntyä. Malli olettaa galaksien törmäävän ja yhdistyvän toisiinsa, jolloin syntyy suurempia galakseja.

"Tämä kertoo meille, että painovoimasimulaatioiden ennustama [galaksien] vähittäinen rakentuminen ei ole ihan oikein, koska meillä on Andromedan joukon kaltainen rakenne, jota ei koskaan esiinny simulaatioissa. Me emme ymmärrä painovoimaa niin hyvin, kuin monet haluaisivat uskoa. Heikkoa painovoimakenttää on hyvin vaikea testata," professori Scott Chapman selittää.

Tiedemiehet yrittävät jatkotutkimuksin selvittää Andromedan galaksijoukon syntyä, olettamalla galaksien syntyneen yhtenäisessä rakenteessa yhtäaikaa miljardeja vuosia sitten.

Karvakuono ei ole erityisen yllättänyt siitä, että kehitysopillinen malli ei kykene selittämään havaittua todellisuutta. Tämä on kuitenkin ihan odotettua. Kehitysoppi kokonaisuudessaan (kehitysopin olettamat kehitysprosessit) on olemassa vain ihmisen mielikuvituksessa. Olisi aika merkillinen sattuma, mikäli se selittäisi havainnot tarkasti.

Painovoima on tieteelle mysteeri, koska kukaan ei ole pystynyt esittämään mekanismia, joka selittäisi painovoiman.

Andromedan galaksijoukkoa koskevat havainnot ovat yhteensopivia kehitysopin epätarkkuusperiaatteen kanssa. Maailma näyttää alusta alkaen olleen varsin valmiin oloinen, aivan kuin mitään kehitysopin olettamaa kehitystä ei olisi tapahtunutkaan!


Lähde:

http://www.newswise.com/articles/astrophysicists-make-stellar-discovery-about-galaxies-far-far-away

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti